sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Saunailta

Pääsin perjantaina vähän irtautuun arjesta ystävän järkkäämään saunailtaan. Hän halus näin juhlistaa ylioppineisuuttaan. Tää vauhtinainen päätti pari vuotta sitten, että haluaa nyt  sen valkolakin kun nuorempana ei inspannut ja päätti käydä iltalukion työn ohessa. Sittemmin elämäntilannekin muuttui hiukan ja hän luki kirjoituksiin pää sauhuten pikkuisen tyttövauvan päiväuniajat. Nyt kuitenkin urakka on valmis!



Tekaisin tälläisen ei-perinteisen Yo-kortin viemiseksi. Sähäkkää ja blingblingiä. Se sopii meidän päivänsankarille. Hankittiin yhteislahja parin kaverin kanssa ja tää oli sitten kortti meiltä kolmelta.


Reissailin eka parilla bussilla poikasen kanssa kohteeseen. Matkalla nappasin Tampereelta mukaan shampoota ja pari saunajuomaa. Hengailimme vauvaseurueessa tunteroisen ja sitten mies kävi töistä lähtiessään nappaamassa poikasen mukaansa ja he lähtivät kotiin. Myös muut pikkuruiset (mukaanlukien päivänsankarin pikkuneiti) saivat nauttia laatuajasta isukeidensa kanssa. Tää ilta oli vaan naisille! Ihan parhautta!




Aloittelimme illan reippaasti ulkona lenkkeillen leikkimielisen kuvasuunnistuksen ja tietokilpailun parissa.



Nautimme ihanasta kattauksesta ja herkuista. Kaikkien masut kurnivatkin jo ulkoilun päätteeksi. 



Aikas herkullisia juttuja oli tarjolla. Lisäksi myös älyttömän hyvää kasvisruokaa! 



Ja nuo muffinit. Voi taivas sitä suklaan määrää. Oli kuule aika tanakkaa. Yhdestä muffinista tuli suklaakiintiö täyteen (yhdeksi illaksi...) vaan olipa vaan niiiin hyvää!

Ilta jatkui saunoen ja höpötellen. Oli ihan älyttömän mukavaa! Kiltisti kuitekin kotiuduin ajoissa. Poikanen ei ole suostunut nukahtamaan ilman äiteetä pitkään aikaan. Isi ei ole nukuttajaksi kelvannut. Mutta nyt kun tulin kotiin ja kuvittelin kohtaavani väsymystä kiukuttelevan pienen pojan ja tuskaisen isukin, koti olikin hiljainen lukuunottamatta television ääntä. Poikanen nukkui tyytyväisenä omassa sängyssään ja mies istui soffalla. Ja jääkaapissa oli ihana ylläri!! 

Ei kommentteja: