perjantai 10. huhtikuuta 2015

Kasvisruokapäivän Kukkakaalicurry

Jääkaappi on taas viikon aikana tyhjentynyt kiitettävästi. Tänään piti sitten kekkasta jotain suht nopeesti valmistuvaa sapuskaa jäljellä olevista raaka-aineista. Nettiä selailemalla löytyi helppo kukkakaalicurry, jota sitten soveltelin. 

Täytyy kyllä sanoa, että hyvää tuli! 



Aluksi pilkoin ja huuhtelin kukkakaalin ja nakkasin sen kattilaan joksikin aikaa höyryritilän päälle pehmenemään.

Paistinpannulle kaadoin oliiviöljyä ja sen kuumennuttua sirottelin  pussista curry mausteseosta.. epäilemättä itse sekoitetut tai kunnon currytahna olisi parempaa, mutta sellaista meiltä ei löytynyt
Annoin curryn kuumeta pannulla hetken. 

Heitin sekaan pilkotun sipulin ja tomaatit ja hetken kuluttua myös höyryssä pehmenneet kukkakaalit. Valkosipulit puristin myös murskaksi sekaan. Sekoittelin hyvin, että curry tarttui kivasti kaiken pintaan.

Kun edellämainitut olivat kuumenneet ja pehmenneet hetken, lisäsin vielä ruohosipulisilppua ja vähän yrtti-tomaattimurskaa. Suolaakin ripsautin

Tuntui, että jäi jotenkin kuivaksi ja irtonaiseksi tuo ruoka ja kurkkasin, että jääkaapissa on avattu ruokakermapurkki.. kermaa oli jäljellä ehkä vajaa 1dl, jonka hurautin kaiken sekaan ja annoin kuumeta kunnolla. 



Ja sitten ääntä kohti. Oli, kuulkaas, tosi hyvää!! Pikkupoitsullekin maistui.  Onni on omistaa lapsi, jolle maistuu kaikki erikoisemmatkin pöperöt. Namisteltiin hyvällä halulla koko satsi. Tän päivän kukkiskiintiö siis lienee täynnä. ;) 


Me ollaan muutenkin naperon kanssa alettu pitää suunilleen kerran viikossa kasvisruokapäivää. Mitään täyttä vegaania musta ei saa, mutta oon selvästi vähentänyt lihansyöntiä. Poikasellekin haluan opettaa, että hyvää ruokaa saa muustakin ku silavasta. Lihantuotanto valitettavasti ei monissakaan paikoissa oo kovin eettistä ja kyllähän se välillä kovasti mietityttää. Tarkotus olis nyt alkaa tutustuun paikalliseen lähiruokarinkiin ja löytää vähän parempia vaihtoehtoja pöytään. :)

En tänne kuitenkaan ala saarnata sen kummemmin näistä asioista, mutta sanonpa vaan, että tiedostan näitä juttuja kyllä. :) 

Hauskaa ja aurinkoista loppuviikkoa kaikille! Meille tulee tänään mukavia vieraita, siskoni ja sen poika. Saas nähdä mitä keksitään. Ajateltiin kyllä miekkosen kanssa, että huomenna vois avata grillikauden, kun lupailevat ihania lämpöasteita. Voin kertoa, että tuskin mennään pelkällä kasvislinjalla silloin.. ;) Kävin jo putsailemassa vähän terassia.. keräsin talvikoristeita pois ja vihdoin katkoin viimevuotiset vadelman karahkat. 

Nauttikaa keväästä, siitepölyistä ja katupölyistä huolimatta!! 

2 kommenttia:

*K kirjoitti...

Onpa herkullisen näköstä! :) On tuota kukkakaalicurrya pitäny monesti jo kokeilla, mutta vielä ei oo saanu aikaseksi. Jospa kesällä sitten, kun alkaa olla kukkakaaliki sesongissa kunnolla. Meillä lapset tykkää paljon kasviksista, parsakaali on varsinaista koko perheen herkkua.
Kiva seurailla teidän perheen eloa täältä blogista ja ihania askarteluja jaksat värkkäillä. Ite aattelin, jos sais vaikka semmosen sisustusoksan ripusteltua kattoon jossain vaiheessa piristykseksi. Seinille pitäis myös saada jotain, mutta kun on näitä kalustushaaveita vielä jonkin verran ja ei raaskis vasta maalattuun kovin takoa reikiä... Hiljaa hyvä tulee ja onneksi on oppinu sietään aika hyvin tuota keskeneräsyyttä sisustuksessa ja muutenki. :D
Kevätterkut meiltä kaikilta teidän poppoolle! :)

Unknown kirjoitti...

Kivaa kuulla susta *K!

Kävästiinhän me pikareissu sielläkin päin, mutta jäi nyt kyläreissut vähille.. oli sen verran paljon ohjelmaa meillä.

Tuo Kukkiscurry on kyllä tosi helppo ja nopsa ja hyvä.. voishan tuota jalostaa vielä vähän monipuolisemmaksi setiksi.. mutta upposi oikein mainiosti noinkin! :)

Meillä on tuo sisustusoksa olkkarissa.. mutta siinä roikkuu hyvin talviset koristeet vieläkin.. pitäis saada aikaiseksi vähän päivittää. Aluks piti pääsiäiseksi tehdä sinne paperinarusta munasia, mutta jäi tuossa kaikessa häsellyksessä väliin. Jotain keväistä pitäis nyt kyllä kehittää. Vai eikös lumihiutale-kristalli-hopeapallerot oo vähän förbii? ;)