perjantai 5. kesäkuuta 2015

Takapihalla hengailee..

Nykyään meidän takapihalla hengailee Vuokko, Maikki, Heta ja Pekka. 



Joo ei, onneks takapihallemme ei ole pesiytynyt mitään epämääräistä sakkia, vaan kyseessä on pieni omenapuun taimi, johon on varretettu neljää eri lajiketta. Saimme puun lahjaksi appivanhemmiltani ja poikanen muistaa joka päivä useasti mainita "Pappa ome puu pihalla"



Yhdessä oksassa on jo kovasti kukkia. Tuskimpa satoa saadaan, mutta onhan nuo kukat toki kauniita! 


Muuten pihalla on kaikki vielä ihan sekaisin. Kesäkukkiakaan ei olla hankittu.. kukkapenkit rehottaa ties mitä ja kiviröykkiö odottaa maalia pintaansa. Mulla on kyllä idea, mutta se toteutus.... se antaa odottaa itseään.

Tähän kevääseen on kuulunut monenlaista.. iloa, jännitystä ja myös huolta ja murhetta.. Huolta ystävästä ja ihmisten jaksamisesta.. sen enempää en tässä halua asiaa avata.  Blogihiljaisuuskin on tässä vallinnut -vähän liiankin pitkään. 

Omassa pienessä perheessä on kaikki ihan mukavasti kuitenkin. Ihanan kamala uhmaikä on saapunut meillekin ja poikanen sai tuossa pari päivää sitten ihan ekan kunnon itkupotkuraivarin.. oli jo pokassa pitelemistä. Yks aamu olis pitänyt saada ehdottomasti lisää kananmunaa ja vastaukseksi ei kelvannut että se loppui. Näistä kuitenkin selvitään ja suurimman osan päivästä meillä viilettää hyvin toimelias pikkupoika jonka sanavarasto tuntuu kehittyvän huimaa vauhtia. Hiljaisia hetkiä meillä on hyvin harvoin. Mun masussa käy kova myllerrys ja aikamoinen pallo tuo onkin jo.. moni kyselee laskettua aikaa ja ihmettelee kovin, kun kerron että vasta elo-syyskuun vaihteessa... :) 

Mutta nyt täytyy singahtaa laittelemaan kaikkea valmiiksi.. huomenna on yhden kaverin polttarit ja yritän parhaani mukaan osallistua meininkeihin, oman kuntoni sallimissa rajoissa.

Mukavaa alkukesää. En mä täältä oo mihinkään kadonnut.. taukoja vaan tahtoo tulla. 

3 kommenttia:

Syvältä.Sanna. kirjoitti...

Meidän puista kaksi kuoli talven aikana...
Hei, ja onnea uudesta tulevasta perheenjäsenestä!

Taina kirjoitti...

Mekin jännityksellä odotellaan joko meidän pienistä omppupuista tänä kesänä saisi omppuja, mutta saapahan ainakin kukista nauttia!
Iloista kesää ja ota iisisti masukin kanssa! :)

Nanette kirjoitti...

Hiljaiseloa on itse kunkin blogissa... :P Mutta kiva kuulla edes jotain aina välillä :) ! Mukavaa kesän jatkoa koko teidän perheelle <3