keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Porin Kirjurinluodon leikkipuistot - yks kiva kesälomapäivä

Koska Poriin on täältä inhimillinen päivämatka ja oltiin kuultu huhuja että siellä sijaitsee aikas kivat ilmaiset leikkipuistorykelmät, niin päätettiin aika extempore suunata Skodan nokka kohti Poria yhtenä lauantaina. Ilma oli ehkä vähän vilpoisa, mutta juurikaan sateita ei oltu luvattu, joten matkaan lähdettiin hyvillä mielin.



Kirjurinluodon alueelle oli helppo ajella (toki pienen harharetken silti Porissa teimme..) ja sielä oli reilusti ilmaista parkkitilaa.  

Ja kyllähän sielä sitten leikkimistä riittikin, moneki tunniksi! Erilaisia kiipeilytelineitä ja tutkittavaa piisasi. Ja mikä parasta, kaikki ilmaista! Tämä purjelaivakin oli tosi kiva.. sokkeiloita ja kiipeilypaikkoja sikinsokin ja täällä viihtyivät vähän isommatkin merimiehet. Angry Birds kiipeilyjutska oli myös aika huimiin korkeuksiin nouseva. Myös ihan pikkuisille oli omia liukumäkiään ja hiekkalaatikoita. 



Pelle Hermannin puistona minä tämän aluksi kuulin... ja olihan siellä kaiken keskellä myös sille herralle omistettu puiston osa. Taisi olla jo aika vanha osio ja eihkä sellainen oman aikansa kuva.. :) 
Tuon Hermanni pylvään takan olisi ollut myös kahluuallas, mutta ilma oli kyllä niin viileä, ettei sinne paljoa ollut asiaa.. 



Pelle Hermannin puistoalueella oli myös Taikuri Maxin vaunu(?).. jonka tarkempaa tarkoitusta en käynyt tutkimassa. Jonkinlainen lelujen, kirjojen ym kierrätyspiste taas oli järjestetty tuohon punaiseen rakennukseen. 

Ja kyllä, tästä kuvakulmasta näyttää, että Pikku kakkosen lippu on puolitangossa. Mutta ei se ole. Vaikka itse Pelle Hermanni onkin siirtynyt jo paremmille pelleilymaille ja mantsikkahilloille ja plätyille, niin pikkukakkonen elää vahvasti edelleen! 

Tuolla puistossa kierteli myös puiston oma maskotti Viksu mustavaris. Ihan ei kyllä uskallettu tällä kertaa mennä lähelle, mutta turvallisen välimatkan päästä seurailtiin Viksun menoa. 



Kukas se siellä?



Kirjurinluodossa, lähellä leikkipuistoja, majaili myös eläimiä. Lampaita, komeasarvinen vuohi ja kanoja sekä riikinkukkoja. Valtavan kaunis tämä majesteettinen lintu.. Toinen riikinkukko  oli kyllä vähän reppana.. esitteli pyrstöään, josta oli useita pyrstösulkia katkennut ja roikkui miten sattuu..
Tuolla olisi nettisivujen mukaan pitänyt olla myös alpakoita, mutta en minä niitä kyllä nähnyt missään.. 


Sen sijaan melkoisen kesyjä naakkoja ja lokkeja tuolla pyöri. Naakoista innostuin räpsimään kuvia.. aikamoinen tuijotus, eikö vaan!?



 Kiersimme samalla lähes koko kirjurinluodon. Aika iso ankkuri löytyikin yhdeltä kulmalta. 

Tuo leikkipuistokokonaisuus on kyllä käymisen arvoinen, jos haluaa pienen budjetin reissun ja asuu sopivan ajomatkan päässä Porista. Kirjurinluodolla olisi ollut kai jonkinlainen kesäravintolakin, mutta me piipahdimme Porin Amarillossa leikkimisen välissä. Sen sijaan siitä leikkipuistojen tuntuman Kahvila Viksusta saa kyllä kahvia ja pientä purtavaa, mutta omien eväiden syömiseenkin löytyy runsaasti kivoja paikkoja! 

Jos ilma olisi ollut lämpimämpi, olisimme suunnanneet myös tsekkaan Yyterin hiekkarannat. Nyt ne kuitenkin jäävät seuraavalle reissulle. Tuonne kyllä palataan leikkihommiin viimeistään ens kesänä! 

Lisää tietoa löytyy ihan Kirjurinluodon nettisivuilta TÄÄLTÄ!



Ei kommentteja: